Dex Viihde esittää: Malmitalon musiikki-illat

6.7.2018


Dex Viihde tuo Helsingin Malmitalon syysiltoihin rakastettuja säveliä ja suuria tunteita! Malmitalon musiikki-illoissa esiintyy suomalaisen musiikkimaailman eturivin artisteja: M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Matti Johannes Koivu, Tuula Amberla sekä Jukka Kuoppamäki.

Lue lisää keikoista – liput ovat nyt myynnissä!

 

M. A. Numminen & Pedro Hietanen pe 26.10.2018 klo 19.00

M.A. Numminen on viihdyttänyt suomalaisia jo yli 50 vuoden ajan. 1970-luvun alussa hän levytti laulun Kissa vieköön!, josta menestys alkoi. Sen jälkeen tulivat Helga-neiti, Kumipallo ja monet muut klassikot. Kappaleet ovat yhä ohjelmistossa.

Pedro Hietanen tuli M.A.:n kumppaniksi rock-musiikin parista. Hän oli soittanut useissa orkestereissa, muun muassa Wigwam-yhtyeessä ympäri Eurooppaa. Vuonna 1977 miesten tiet kohtasivat, ja taivalta on jatkunut jo yli 40 vuotta.

Kesto 60 min, ei väliaikaa. Osta liput täältä.

 

Matti Johannes Koivu pe 2.11.2018 klo 19.00

Karismaattinen Matti Johannes Koivu kuuluu jo vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Viime vuonna julkaistiin hänen seitsemäs sooloalbuminsa, Lähtölauluja.

Koivu on julkaissut kuuden soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alun perin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Kesto 60 min, ei väliaikaa. Osta liput täältä.

 

Tuula Amberla Duo pe 9.11.2018 klo 19.00

Tuula Amberla julkaisi maaliskuussa 2018 odotetun comeback-singlensä Anna äiti puhaltaa, joka on saanut erinomaisen vastaanoton niin median kuin yleisönkin puolelta.

Jo klassikoksi lukeutuvalla Lulu-hitillään koko kansan tietoisuuteen vuonna 1984 noussut Amberla on levyttänyt 1980-luvulta lähtien. Tuula esittää keikoillaan pääosin omaa soolotuotantoaan säestäjänään Limonadi Elohopea -yhtyeestä ja omasta tuotannostaan tuttu Tero-Petri Suovanen.

Kesto 60 min, ei väliaikaa. Osta liput täältä.

 

Jukka Kuoppamäki Duo pe 16.11.2018 klo 19.00

Rakkaus, Suomi ja kaipaus. Näitä elämän isoja aiheita koskettelevat monet Jukka Kuoppamäen tekemistä kuolemattomista lauluista – laulut kuten Anna mulle tähtitaivas, Satulinna, Sininen ja valkoinen ja Kiskot vievät etelään. 75 vuoden ikään ehtinyt ja 50-vuotistaiteilijajuhliaan jo viettänyt Kuoppamäki kiertää ja konsertoi täydellä sydämellä. Kaiken aikaa hän on laulanut rauhan, rakkauden ja rehellisyyden puolesta sotaa, väkivaltaa ja petollisuutta vastaan.

Kuoppamäki on laatinut itselleen sekä muille artisteille yhteensä noin 1500 laulua. Hän esiintyy yhdessä Jukka Ruusumaan kanssa (koskettimet ja laulu).

Kesto 60 min, ei väliaikaa. Osta liput täältä.


Jarkko Martikainen & Luotetut miehet julkaisee uutta musiikkia

15.6.2018

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet julkaisee uuden albumin elokuussa.

Ensimmäinen single-lohkaisu Helposti syttyvät päät ilmestyi tänään. Kuuntele uusi kappale täältä!

”Eräällä viime vuoden festivaalikeikalla jäi mieleen vimmainen, viehättävästi meluava nuorten miesten bändi. Särö- ja muut pedaalit oikkuilivat, piuhat irtoilivat ja jotain vikaa taisi olla monitoroinnissakin, mutta kaverit vain jatkoivat kaahaamistaan. Seuraavan aamun matkaanlähtömme oli varhain, yhdeksän seudussa, ja silti pihan terassilipan alla kyseiset nuoret sankarit jo käärivät sätkää puiden edellistä yötä. Päättelin naamojen punakkuudesta, että juhlahumu on voinut viedä mennessään ja kysyin, menikö myöhään. Aamukuuteen, jätkät vastasivat. Se on oikein, sanoin. Me lähdimme kohti seuraavaa keikkaa, ehkä he myös.

Kaikki tuo alkoi pyöriä mielessä niin, että olin jo ennen illan tuloa kirjoittanut kappaleen heistä. Tai oikeammin: mitäpä heistä lopulta tiedän, vain sen vähän minkä yhden yön ja sitä seuranneen aamun aikana näin. Tiedän kuitenkin tarvittavat perusteet, olen elänyt samaa elämää. Enemmän Helposti syttyvät päät kertookin itsestäni, Emasta, Anssista ja Luisista, ja useimmista, jotka ovat joko valinneet tämän tavan elää tai ovat vain löytäneet itsensä elämästä sitä.

En usko olevani kummoinen nostalgikko, en haikaile takaisin nuoruusvuosien turbulenssia. Jotain erityistä silti löytyy siitä hyvästä huolettomuudesta, suunnittelemattomuudesta ja kyvystä heittäytyä tyhjän päälle, vaikka moni vakavammin suhtautuva ympärillä väittäisi, ettei kannata. Kyllä kannattaa, olen siitä aivan varma. Itse tein siitä ammatin.

Helposti syttyvät päät onkin aihe vailla mitään kookkaampaa kipua. Siihen ei ole haudattuna koiraa tai edes mitään pienempää, se ei hymyile hihaansa, vaan on sitä miltä toivoakseni kuulostaakin: ylistys elossa olemiselle, yhteisöllisyydelle ja ”pää pilvissä, jalat ilmassa”-asenteelle.

Kesäkuussa 2018,
Jarkko Martikainen

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet julkaisee toisen albuminsa Aina auki 31. elokuuta, jonka jälkeen yhtye käynnistää kiertueensa Porvoosta.

Keikkapäivämäärät ovat:

31.08. Porvoo, Taidetehdas
01.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
05.09. Helsinki, Tavastia-klubi
07.09. Turku, Logomo
08.09. Pori, Rock bar Monttu
14.09. Oulu, Hevimesta
15.09. Tampere, Tampere-talo
21.09. Jyväskylä, Lutakko
22.09. Joensuu, Kerubi
28.09. Espoo, Sellosali
29.09. Hämeenlinna, Suisto
05.10. Rauma, Brummi
06.10. Lahti, Torvi
12.10. TBA
13.10. TBA
19.10. Tuusula, Krapin paja
20.10. Helsinki, G Livelab

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet -yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Olli Häkkinen


31.5.2018


Metalliyhtye Mokoman uusi albumi sekä kiertuepäivät julkaistu

25.5.2018

Kotimaisen metallin kärkikastiin kuuluvan Mokoman uusi albumi Hengen pitimet on ilmestynyt tänään. Yhtyeen kymmenes pitkäsoitto julkaistiin sekä Suomessa että Japanissa. Kuuntele uusi albumi täältä!

”Nykypäivän ihmisellä on palava halu olla loogisesti selitettävä yksilö, mutta lajina ihminen ei toimi niin. Hengen pitimillä suurennuslasi on edellisen levyn yksilöllisestä tuskasta kohdistettu yhteisöllisiin kipupisteisiin: tämän ajan arvotyhjiöihin, kylmyyteen, ihmisen kaipuuseen itseään suurempien ilmiöiden äärelle, järjen ja tunteen rajanvetoon. Hengen pitimet käsittelee nimensä mukaisesti sitä mikä pitää meidät elossa, mikä tekee meistä ihmisiä”, Marko Annala summaa.

Albumi on äänitetty Hämeenlinnassa Janne Saksan johdolla Sound Supreme-studioilla. Albumin miksasi ruotsalainen Jens Bogren (muun muassa Opeth, Amon Amarth, Kreator). Bogren vastasi myös kolme vuotta sitten julkaistun Elävien kirjoihin -albumin äänimaailman viimeistelystä.

Elävien kirjoihin -albumin tuotantoon rakennettu tiimi osoittautui varsinaiseksi Dream Teamiksi. Viisimiehisestä yhtyeestämme löytyy hyvinkin monitahoista persoonaa ja osaamista, mutta jo teinivuosista tuntemamme Janne Saksa onnistuu silti tuomaan porukkaan puuttuvan palasen. Hänen hämäläinen rauhallisuutensa ja häkellyttävä harmoniatajunsa tekee Mokomasta studiossa paremman yhtyeen. Ruotsalainen tähtituottaja Jens Bogren taas toi miksaajana edelliselle levylle raikkaan kansainvälisen tuulahduksen. Oli itsestään selvää, että virtuoosimaista ruotsalaisvahvistusta peluutettaisiin uudelleen. Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta!” Tuomo Saikkonen kertoo.

Mokoma juhlii Hengen pitimet -albumiaan tänään Japanissa headliner-keikalla Tokion Space ODD -klubilla. Albumi on julkaistu myös Japanin markkinoilla Marquee Avalon -levy-yhtiön kautta. Yhtyeen menestys Japanin markkinoilla on ollut nousujohteinen jo vuosia.

Oman Sakara Records -levy-yhtiönsä kautta musiikkiaan julkaiseva Mokoma on julkaissut yhdeksän studioalbumia (sekä kaksi akustista albumia), joista viisi on kivunnut suoraan Suomen Virallisen Listan ykkössijalle. Useita kultalevyjä saavuttanut yhtye on kasvanut vuosien aikana suomenkielisen metallin ykkösnimeksi.

Mokoman tulevat keikat ovat (huom. lisäyksiä tulossa):

25.05. Tokio, Space ODD
01.06. Jyväskylä, Lutakko
02.06. Turku, Apollo
08.06. Hyvinkää, Rockfest
09.06. Tampere, South Park
28.06. Seinäjoki, Provinssi
29.06. Seinäjoki, Provinssi
30.06. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival
13.07. Joensuu, Ilosaarirock
14.07. Koria, Paskis 2018
21.07. Laukaa, John Smith – Rock Festival
03.08. Pori, Porispere
04.08. Mikkeli, Jurassic Rock Festival
11.08. Iisalmi, Runnirock

28.09. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
29.09. Tampere, Pakkahuone
05.10. Porvoo, Taidetehdas
06.10. Helsinki, Tavastiaklubi
12.10. Joensuu, Kerubi
13.10. Mikkeli, Wilhelm
19.10. Jyväskylä, Lutakko
20.10. Anjala, Mari’s Coffee
02.11. Nivala, Tuiskula
03.11. Oulu, Hevimesta
09.11. Lahti, Finlandiaklubi
10.11. Imatra, Osmos Cosmos Bar
16.11. Vaasa, WS Arena
17.11. Kauhajoki, Wanha Mestari
30.11. Nurmes, Bomba-talo
01.12. Kitee, Karhu
07.12. Turku, GONG

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Joonas Brandt


Saran uusi single ja musiikkivideo kuljettavat dystooppisiin tunnelmiin

YleX:n Uuden musiikin vaihtoehto -ohjelman Miikka Koivisto: ”Nyt tuli kyllä puskista aivan tosi hieno biisi!”

Monipuolisesta materiaalistaan ja rohkeista suunnanmuutoksistaan tunnettu Sara-yhtye julkaisi tänään uutta musiikkia. Syyskuussa ilmestyvältä albumilta lohkaistun ensimmäisen singlen Avaa se ovi on tuottanut ja miksannut Arto Tuunela.

Avaa se ovi on kuin mystinen matka sisimpään, itsetutkistelun ytimeen. Onko kaikki tosiaankin tässä vai pitäisikö tälle elämälle vielä tehdä jotain? Löytyykö sisäinen rauha vai nielaisevatko laitteet ja ympäröivä kaaos meidät lopulta kokonaan? Biisissä eletään hetkeä, jolloin jonkinlainen murros on lähellä – uskalletaanko avata ovi tuntemattomaan vai romahtaako tämä kaikki”, vokalisti Joa Korhonen kertoo.

Avaa se ovi oli ensimmäisiä uusia kappaleita, joita bändi lähti yhdessä työstämään ja jonka ympärille tulevan levyn materiaali lähti muodostumaan. Kaavamaisuutta sulavasti koko uransa vältellyt Sara löysi kappaleesta jälleen uudenlaisen, kokonaisuuden yhteen nivovan teeman: dystooppinen tunnelma on vahvasti läsnä.

Biisiin on julkaistu myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Kristina Galisova ja leikannut Juha Kärkkäinen. Katso video alta!

Yli 20 vuotta toiminut Sara on kauan sitten vakiinnuttanut paikkansa kotimaisessa tummanpuhuvan ja tunnelmallisen rockin eturivissä. Yhtyeen ilmaisu on vuosien mittaan aaltoillut raskaskätisestä ja metallisesta rockista unenomaiseen ja syleilevään äänimaisemaan. Melankolisiin laulumelodioihin yhdistyvät yhtä lailla elektroniset elementit kuin pop-koukutkin.


1 2 3 32